lauantai, 29. marraskuu 2014

Meidän perhe

Perheemme on jo nyt minulle se oikea mutta odottaa viellä täydennystä tuosta masuasukista. 

 

Keitä me vanhemmat siis olemme tässä pienet esittelyt

 

Äiti eli mie!

Olen  tammikuussa 30-v täyttävä leipomista ja ruuan laittoa rakastava Palveluvastaava.  Harrastuksiini kuuluu leipomisen lisäksi valokuvaus ja lukeminenEn ole tyypillinen nainen eli en pidä shoppailusta. Enkä muutenkaan viihdy paikoissa jossa on paljon ihmisiä. 

Mitä voisin omasta lapsuudestani sanoa. No vaikka sen että "perheeni" ei ollut mikään tavallinen vaan asuin 17-vuotta lastenkodissa monen muun lapsen ja nuoren kanssa, hoitajien valvovien silmien alla. 

Äitini kuoli minun ollessa hieman yli vuoden ikäinen.  Äiti vietti melko railakasta elämää ja siitä sain minä ja kaksoisveljeni joka menehtyi heti synnyttyään kärsiä. Synnyimme useita viikkoja etuajassa keskosina. 

 

Isä eli Avopuoliso

 

Isänä ja opettajana lapselle toimii 36-vuotias opiskelija herra joka on  ihan varmasti se kaikista parhain isä.  Avopuolison harrastuksiin kuuluu mehiläistarhaus ja jonkin moinen metsästys syksyisin. Avokki  tykkää myös kodin sohvasta josta sen useinmiten löytääkin telkkaria katselemasta.Maatalon poika.

 

Miten me sitten tutustuttiinkaan?

Suomi24 treffeillä netissä.  Kaikki olivat sanoneet että netistä ei voi löytyä oikaeta seuraa tai jos löytyykin niin ne on hulluja. Piti olla siis varovainen. Ekana en uskaltanut edes viestiä pistää kaiken varottelun ansiosta mutta en nyt muista kumpi loåpulta sen ensimmäisen viestin laittoi.

 Emme olleet kovin pitkään edes kirjoitelleet mutta melko pian tuli aika tavata ja tästäkin varoiteltiin kovin. "muista nyt että tapaatte julkisella paikalla"  No en mie mihinkään julkiselle paikalle lähtenyt vaan tavattiin miun kotona naapurini läsnäollessa ja se oli ainakin miun puolesta ihastumista ensisilmäyksellä.

 Olihan se alussa sitä että ollaan nyt yhdessä eikä olla, ollaan yhdessä jankkausta mutta kuten näkyy yhdessä ollaan oltu kohta 8-vuotta joista 1-vuosi avoparina saman katon alla.  Päivääkään en vaihtaisi pois vaikka välillä onkin ollut äärimmäisen vaikeita aikoja. Silti toi on jaksanut kaikki kenkkuiluni ja mie sen.  Ehkä meidät on tarkoitettu toisilleen. 

muksu.jpg

 

lauantai, 22. marraskuu 2014

Rv: 13 + jotain

Huh huh mikä tuskien viikko alkaa kohta olemaan takana päin. 

 

Alavatsaan on koskenut monena päivänä hyvin menkkamaisesti ja pientä vuotoakin on ollut. Ooon ollut varmaan lääkärin vakio soittaja tällä viikolla kun en vaan oo luottanut yhteen sanomiseen.  Sain tänään kuulla puhelimessa kuinka nykyajan odottavat äidit ovat herkkiä kivuille ja tulevat lääkäriin liian pienesä kivusta.  Harvemmin mie kenellekkään sanon mitään vastaan mutta nyt oli pakko. 

 

En ollut edes ajatellut että miulla olis mahakasvanut mutta eipäs tänään mahtunut mehiläishoitopuku enään kiinni ei vaikka mahaa sisään vedin.  Ei sitä kyllä silmin huomaa, tai en osaa vain katsoa. 

 

Ens tiistaina olis sokerirasitus testi ja jo nyt jännittää kun kuullut kaikkea kauhupuheita siitä litkusta.  Jos mie siitä selviän niin selviän monesta muustakin :)

tiistai, 18. marraskuu 2014

Rv: 12+2

No niin! Se alkaisi olemaan ensimmäinen kolmannes odotusta takana päin ja voin vaan sanoa että hyvä niin. 

Väsymys alkaa hellittämään ja paha olo samoin.  Alku oli todella kammottavaa kun hajut tekivät pahaa ja väsymys oli jotain aivan käsittämätöntä.

Viikko sitten kävin varhais ultrassa ja siellä tosiaan melskasi pienen pieni ihmisen alku.  Se kun Mönkijäisen näki siellä ruudulla oli jotain aivan käsittämätöntä. Sitä onnen tunnetta ei vaan voi pukea sanoiksi. Huikea fiilis ei voi muuta sanoa. 

Viellä pitäis odotella muutama viikko että liikkeitä allkaa tuntemaan, mutta onneksi aika menee hurjan nopsaan.

Välillä tulee mietittyä että miten mie pärjään pienen lapsen kanssa kun avomies on muualla opiskelemassa mutta onneksi on lähelä ihmisiä joilta saan tarvittaessa apua ja neuvoa.  

Mitään hankintoja ei olla itse viellä itse tehty mutta serkku hommasi meille kahdet rattaat.  Mihin joutuisinkaan ilman serkkuani. 

 

  • Viimeisimmät artikkelit

  • Blogi-arkisto

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Linkkilista